torstai 26. helmikuuta 2015

Espoossa grafiikkaani

Espoon Kehys ja Lasi pyysi grafiikkani heille myyntiin. Ilolla pistin paketin postiin. Vinkin saivat kollegaltani Riittalta. Kiitos Riitta!
Espoon Kehys ja lasi löytyy Kievarinkadulta.

Toinen manselli


Edellinen manselli on uudessa kodissaan, joten tein kesällä toisen muhkeamuotoisen tädin.

Sun iltasi

Luvattoman kauan on mennyt, kun olen viimeksi päivittänyt blogiani. Nyt lupaan olla aktiivisempi. Oheisen kuvan taustalla on tunnetun laulun sanat, tosin taiteellista vapautta sisältäen, mitä tulee kaikkiin pieniin tarpeellisiin pisteisiin.

Pingviinit


Pingviineillä on vain yksi poikanen, mutta tämä äiti on ottanut huostaansa toisenkin:)

Kieku

Viime kesän rakukurssilla leikittelin ajatuksella että Kieku on ottanut nuorikon. Ja tässähän ne ovat.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kesää kohti

Kesää kohti mennään. Hankin jälleen nepalilaisia käsintehtyjä papereita.  Ihania, osin haasteellisia, kun kasvit tahtovat vedostaessa irtaantua. Mutta onnistuessaan voi riemuita mielenkiintoisesta lopputuloksesta.

maanantai 12. elokuuta 2013